Viikko mittarissa, minuutilleen.
Tai meni se nyt jo tunnilla ohi, äidillä kun tuppaa tekemiset välillä kestämään.Minä nukuin ja äiti kirjoitti tätä silloin kun olin minuutilleen viikon vanha.
Vanha!
Haahahaa. Mää mikkää vanha ole. Nii piänki viäl.
Mutta viikon verran elämää nähny.
Siinä oppii jo paljon.
Ensin oli se synnytys.
Siinä ei kuulemma kauaa nokka tuhissut, mutta se on oikeastaan jo ihan toinen tarina.
Palataan siihen myöhemmin.
Sairaala tuli ainakin nähtyä.
Ei oo meidän paikka sitten YH-TÄÄN.
Nyt ollaan jo tovi oltu kotona.
Kiva koti, ei siinä mitään.
Täällä on vaan ilmeisesti totuttu aika railakkaaseen elämään, sillä hiljaisuutta ei kestä yleensä kuin hetken.
Yöllä.
Nyt on rauhallista kun olen äidin kanssa kahdestaan.
Vielä hetken...
Niin..kohta tulee ne kaks.
Ne on kuulemma mun sisarukset. Isompi tyttö ja sitä pienempi poika.
Onhan ne kivoja, silittelee kovin ja haluaa ottaa syliin.
Sitten ne taistelee keskenään, sen jälkeen äidin kanssa, ja lopuksi ne halaa.
Sisko tanssii ja laulaa paljon, se kuulostaa kivalta.
Ja veli yrittää pysyä mukana...
Minulla on täällä kyllä hyvät oltavat.
Lämmin ja rakastettu olo.
Olen kuulemma "niiiiiin ihana" ja "hirveän söpö".
Sanovat, että minulla on isin nenä.
Mutta kyllä minulla mielestäni ihan oma nenä on. Olen sitä pienillä sormillani kokeillutkin.
Olen jo katsellut hieman ympärilleni.
Enhän minä nyt paljoa vielä näe.
Yleensä kun avaan silmäni, niin joku tuijottaa minua.
Minä sitten tuijotan takaisin.
Äidin mielestä myös hymyilen useasti.
En tohdi kertoa, että oikeasti minulla vain kiertää vatsassa...
On paljon kivempi kuulla kun äiti nauraa onnellisesti ja sanoo, että minä olen nyt meidän perheen pienin kulta.
Eilen illalla äiti syötti minua ennen kuin menimme nukkumaan.
Isoveljeni (ei hänkään kyllä vielä kovin iso ole) tuli samalla halaamaan äitiä ja sanoi: "Tää on parasta just nyt."
Äidiltä pääsi kyynel.
Minustakin se oli juuri sopivasti sanottu.
Terveisin,
"Elvis"
